Toimitusjohtajalta

Akseli Kiinteistöpalvelut Oy:n edeltäjistä Varissuon Huolto Oy aloitti toimintansa vuonna 1976 ja Lausteen Huolto Oy vuonna 1975. Toimintamme on tasaisesti laajentunut monen vuosikymmenen ajan. Palvelun teknistä ja toiminnallista laatua on kehitetty jatkuvasti ja ennakkoluulottomasti.

 

Vuosien varrella olemme olleet mukana monessa valtakunnallisessa asiakaskyselyssä. Palvelumme laatu on aina ollut tutkimuksessa mukana olleiden yritysten joukosta keskimääräistä parempaa. Asiakaskyselyjen ja muun asiakkailta saadun palautteen pohjalta olemme kehittäneet myös niitä osa-alueita, joilla tuloksemme ei ole ollut paras mahdollinen.

 

Kiinteistöpalveluiden ostajien vaatimukset ovat kaiken aikaa kasvaneet. Kiinteistöt ovat teknistyneet ja uutta tekniikkaa on hyödynnetty lisääntyvässä määrin kiinteistöhoidossa. Kiinteistöjen elinkaariajattelu on omaksuttu pitkälti kiinteistöjen omistajien keskuudessa. Hinnalla kilpailusta on siirrytty yhä enemmän kilpailemaan laadulla ja luotettavuudella. Asiakaskiinteistön ja palveluyrityksen yhteisenä tavoitteena on kiinteistön arvon ja arvostuksen lisääminen.

 

Olemme nähneet edellä kuvatut kehityskaaret etummaisten joukossa ja reagoineet niihin nopeasti. Parhaana esimerkkinä tästä toimii rakennusautomaatio, jonka hyödyntämisessä olemme vuosikymmenien ajan Turussa olleet edellä muita. Olemme lisäksi ainoana turkulaisena kiinteistöpalveluyrityksenä tuotteistaneet jätehuollon.

 

Ammattitaitoinen, korkeasti motivoitu ja hyvin palkattu henkilöstö on asiakkaiden pysyvyyden ja uusien asiakkaiden saamisen edellytys. Henkilökunnan ammatillinen ja työssä jaksamista edistävä koulutus on suunnitelmallista ja jatkuvaa.

 

Kehitys jatkuu Akseli Kiinteistöpalvelut Oy:ssä. Kerromme näillä kotisivuilla monipuolisista palveluista, joita voimme tarjota kiinteistöllenne. Tule ja tutustu Akseliin kotisivuilla - tai paikan päällä.



Mauri Kivilaakso
Toimitusjohtaja