Jaoimme tänään Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä pitkäaikaisille työntekijöille. Tänä vuonna jaoimme ensimmäistä kertaa myös kultaisen ansiomerkin 40 vuoden työskentelystä yrityksessämme. Akseli Kiinteistöpalveluiden ja tytäryhtiö Turun Isännöintikeskuksen yhteisessä ansiomerkkitilaisuudessa jaettiin tänä vuonna ennätysmäärä ansiomerkkejä, kun pronssisia, hopeisia ja kultaisia ansiomerkkejä jaettiin yhteensä yhdeksälle työntekijälle.

Tilaisuuden aluksi hallituksen puheenjohtaja Teppo Forss osoitti muutaman lauseen palkittaville. Hän korosti, miten Akselin hyvä laatu syntyy juuri ihmisistä, sillä tämä on ihmiskeskeinen ala. Forss toi esille myös sen, miten Akselissa on haluttu panostaa paljon työtekijöiden viihtyvyyteen ja tämä linjaus toivottavasti poikii jatkossakin näitä ansiomerkkitilaisuuksia.

putkiasentaja Jukka Aarnio sai onnittelut 40 vuoden kultaisesta ansiomerkistä hallituksen puheenjohtaja Teppo Forssilta

Yrityksen ensimmäinen 40 vuoden kultainen ansiomerkki annettiin tänään putkiasentaja Jukka Aarniolle. Kysyimme Jukalta, miten työ on muuttunut vuosikymmenien aikana. Jukka vastasi, että itse työ on lopulta aika samaa, mutta erilaisia välineitä on tietenkin tullut työtä helpottamaan vuosien varrella.

toimitusjohtaja Teemu Halenius kiinnittää 30 vuoden kultaista ansiomerkkiä kiinteistönhoitaja Harri Mattssonin rintapieleen

Harvinainen on myös 30 vuoden työstä annettava kultainen ansiomerkki, jonka kuitenkin pääsemme silloin tällöin jakamaan. Tänä vuonna sellainen kiinnitettiin kiinteistönhoitaja Harri Mattssonin rintapieleen. Lisäksi myönnettiin 10 vuoden pronssiset ansiomerkit siivooja Nadja Kopperoiselle, palveluesimies Joni Laaksolle, kiinteistönhoitaja Aleksi Saastamoiselle ja siivooja Nina Tapanaiselle.

siivooja Nina Tapanainen vastaanottamassa 10 vuoden pronssista ansiomerkkiä

Tytäryhtiö Turun Isännöintikeskuksen puolella jaettiin hopeinen ansiomerkki 20 vuoden työstä isännöitsijä, AIT Antero Saarelalle ja pronssiset ansiomerkit 10 vuoden työstä Katja Ahtolalle ja Tanja Merivirralle.

tässä rivissä on yhteensä 150 vuotta kokemusta Akselin konsernissa