”Kuinka hyvin hallituksessasi tiedetään, mitä asukkaat odottavat?”, kysyi Isännöintiliiton t&k asiantuntija Pekka Harjunkoski eilisessä asiakastilaisuudessamme taloyhtiöiden hallituksen jäseniltä. Järjestämme yhdessä Turun Isännöintikeskuksen kanssa kahdesti vuodessa asiakastilaisuuden, jossa käsittelemme alan ajankohtaisia asioita. Tarkoituksena on tarjota taloyhtiöiden hallituksille uutta tietoa ja inspiraatiota.


asiakastilaisuus2016_kuvaajariikkakylaheiko-3
Isännöintiliiton Pekka Harjunkoski puhui asukaskuunteluista

Pääpuhujana olleen Harjunkosken aiheena oli ”asukaskuuntelulla lisävirtaa hallitustyöhön”. Hallituksen jäsenet edustavat osakkaita mutta tietävätkö he todella, mikä osakkaiden tahto on. Voi olla, että yhtiökokouksissa käy vain alle kolmannes osakkaista ja muu viestinkulku tahtoo jäädä satunnaisiin kohtaamisiin taloyhtiön pihalla. Helposti vain äänekkäimpien ääni tulee kuuluville.

Harjunkoski ehdottaa avuksi asukaskuuntelua eli asukkaille tehtävää asukaskyselyä. Kyselyssä voidaan selvittää esimerkiksi arvioita kiinteistöstä, asumisen viihtyvyydestä, tiedonkulusta ja taloyhtiön kehittämisen periaatteista. Lisäksi voidaan laittaa avoimia kysymyksiä, kuten esimerkiksi asukkaan mielestä tärkeimmät kehittämisen painopisteet tai vaikka kolme ylpeydenaihetta omassa taloyhtiössä. Tytäryhtiömme Turun Isännöintikeskus toteutti taannoin pilotinomaisesti asukaskuuntelun yhdessä isännöimässään yhtiössä. Kysely onnistui hyvin ja tuotti arvokasta tietoa taloyhtiön hallinnon tueksi.

Asukaskuuntelu luo hyvän perustan myös taloyhtiöstrategian laatimiselle. Taloyhtiöstrategian valmistelee hallitus ja isännöinti mutta se käsitellään ja hyväksytään yhtiökokouksessa.

Asiakastilaisuudessa puhui myös Suomen Saneeraustekniikan toimitusjohtaja Kai Salmi, joka perehdytti kuulijoita uuden asbestilain vaatimuksiin. Kahvitauon jälkeen oman talon väestä viestintäasiantuntija Riikka Kyläheiko ja energianhallintapäällikkö Teemu Halenius kertoivat viestinnän uutuuksista erityisesti digitaalisen viestinnän osalta.

(kuva: Riikka Kyläheiko)