Syksyn asiakastilaisuus alkoi toimitusjohtaja Teemu Haleniuksen katsauksella yrityksen viimeaikaisiin tapahtumiin ja tuoreeseen asiakastyytyväisyyskyselyyn, jossa Akseli sai kaikkien aikojen parhaan tuloksensa. Asiakastyytyväisyyskysely kertoo, että Akselilla on tyytyväiset asiakkaat, jotka mielellään suosittelevat Akselia muillekin. Mutta jotain kehityskohteita löytyy aina ja niihin Akselissa kiinnitetään erityistä huomiota.

Tilaisuuden pääaiheena oli hallituksen jäsenen vuorovaikutustaidot. Winnovan opettaja Mari Kiilunen antoi hallitusten jäsenille eväitä siihen, miten jokainen voi omalta osaltaan rakentaa hyvän kokouksen. Jokaisella on rooli siinä, että kokouksista tulee tehokkaita ja niissä vallitsee hyvä ilmapiiri. Kiilunen kiinnitti kuulijoiden huomiota esimerkiksi siihen, miten erilaiset sanavalinnat saavat aikaan erilaisen vastaanoton. Esimerkiksi sen sijaan, että sanoisi ”tuo nyt on ihan hölmö idea” voi sanoa vaikka ”ideaa voisi harkita vielä uudesta näkökulmasta”. Eli vaikka asioista oltaisiinkin eri mieltä, niin sanat voi valita parhaiten keskustelua edistäväksi ja rakentavaksi. Ja kun keskittyy kuuntelemaan toista aidosti, niin joskus voi saada uutta ajateltavaa itsellekin.

opettaja Mari Kiilunen keskustelutti hallitusten jäseniä vuorovaikutustaidoista

Kahvitauon jälkeen pääasiana oli Turun Isännöintikeskuksen toimitusjohtaja Kimmo Salon evästykset ensi vuoden talousarvioiden tekoon eli katsaus taloyhtiön talouteen vaikuttavien tekijöiden hintojenkehitykseen ensi vuonna. Samalla hallitusten jäsenille kerrottiin ASREK-hankkeesta eli Suomessa ensi vuonna käyttöön otettavasta sähköisestä osakehuoneistorekisteristä, jonne kerätään vähitellen kattavat tiedot asunto-osakkeiden omistuksista ja panttauksista.  Uusi lainsäädäntö astuu voimaan 1.1.2019, mutta jo rakennettujen kiinteistöjen osakeluettelotietojen siirrot rekisteriin alkavat vasta myöhemmin ensi vuoden aikana. Näistä muutoksista tullaan tiedottamaan taloyhtiöitä tarkemmin lähempänä.

Akseli Kiinteistöpalvelut ja tytäryhtiö Turun Isännöintikeskus järjestävät kahdesti vuodessa taloyhtiöiden hallitusten jäsenille asiakastilaisuuden kiinteistöalan ajankohtaisista kysymyksistä. Asiakastilaisuuden esitykset ovat saatavilla hallitusten jäsenille asukassivuilla hallituksen omassa kansiossa.